Vuonna 1875 perustetun Suomen Merimieskirkko ry:n tarkoituksena on yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja sen tunnustuksen mukaisesti tehdä kristillistä, sosiaalista, kulttuurillista ja diakonista työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla olevien suomalaisten parissa ja toteuttaa kansainvälistä kristillistä työtä Suomen satamissa.
Antwerpenin merimieskirkko on palvellut merenkulkijoita jo vuodesta 1905. Kirkolla ovat kohdanneet papit ja puolimatruusit, emännät ja kapteenit. Kirkko on ollut ja on paikka, jossa merenkulkijat saavat hetkeksi irtautua työn paineista ja kiireistä.
Tiukentuneiden reittiaikataulujen ja lyhyiden satamassaoloaikojen takia monen on nykyisin vaikea ehtiä käydä kirkolla. Kirkon työntekijät pyrkivät käymään jokaisella Antwerpenin satamaan tulevalla laivalla, jossa on suomalaista miehistöä.
Kirkon työtekijöihin saat yhteyden soittamalla Antwerpenin merimieskirkolle numeroon +32 3 232 8047. Halutessasi keskustella voit myös ottaa suoraan yhteyttä vapaaehtoistyöntekijään puh. +32 478 276 694 tai Antwerpenin merimiespappi Heli Huttuseen puh. +32 476 666 485.